ECCB 2024

Euroopan suurin kansainvälinen laskennallisen biologian kongressi saatiin Turkuun

Turussa järjestetään vuonna 2024 ensimmäistä kertaa kansainvälinen ECCB-kongressi. Puheenjohtajana toimii Turun biotiedekeskuksen tutkimusjohtaja Laura Elo.

Muutaman vuoden päästä Logomo täyttyy tuhatpäisestä kongressikansasta, kun laskennallisen biologian ja bioinformatiikan huiput ympäri maailmaa kokoontuvat yhteen. Euroopan suurin laskennallisen biologian ja bioinformatiikan alan kokous ECCB järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa.

Kongressin puheenjohtajana toimiva Laura Elo Turun biotiedekeskuksesta on innoissaan tapahtuman saamisesta Turkuun. Hän vastaa ohjelman kokoamisesta.

– Hyvällä tieteellisellä ohjelmalla halutaan saada huippupuhujia.

Ohjelmassa tulee olemaan puheita ja rinnakkaisia ohjelmia aihepiireittäin. Aiheet painottuvat laskentaan ja mallintamiseen. Elon mielestä kiinnostavaa olisi käsitellä myös uusia teknologioita, kuten tekoälyä ja erilaisia datan analysointitapoja. Lisäksi ohjelmassa halutaan huomioida ajankohtaisuus.

– Oma ajatukseni on, että sitten katsotaan, mikä silloin on kuuma aihe. Tämä on nopeasti kehittyvä ala tällä hetkellä, joten parissa kolmessa vuodessa ehtii vielä tapahtua, Elo kuvailee.

Laura Elon oma tutkimus Turun biotiedekeskuksessa liittyy vahvasti kliinisiin lääketieteen sovelluksiin.

ECCB-kongressi järjestetään vuosittain eurooppalaisissa kaupungeissa. Viimeksi kongressi järjestettiin Ateenassa, ja ennen Turkuun tuloa se järjestetään Barcelonassa vuonna 2020. Joka toinen vuosi kongressi järjestetään yhdessä Intelligent Systems for Molecular Biology (ISMB) -kongressin kanssa.

Laura Elo ja tutkimuskoordinaattori Anu Kukkonen-Macchi pitävät tulevaa kongressia ainutlaatuisena tilaisuutena tuoda esille suomalaista osaamista.

– Jos bioinformaatikko tai laskennallista biologiaa tekevä johonkin kokouksen menee, niin kyllä ISMB ja ECCB ovat ne ensimmäiset, jotka mieleen tulevat, he toteavat.

Turun biotiedekeskuksen kanssa tapahtuman pääjärjestäjänä toimii Tieteen tietotekniikan keskus CSC. Lisäksi taustavoimissa on jäseniä muista Suomen ja Pohjoismaiden yliopistoista. Apua suunnittelutyöhön on saatu myös Turun kaupungin ja Visit Turun Kongressiyksiköltä. Kongressin toteutuksen ammattitaitoisena tukena toimii Aboa kongressi- ja tapahtumapalvelut Oy.

Uutinen Turun yliopiston sivuilla