Turun kaupungin ja Visit Turun Kongressiyksikkö on kerännyt käytännönläheistä tietoa kokousten ja kongressien järjestäjille, jotka haluavat suunnitella omat tapahtumansa vihreiden arvojen mukaisesti. Ilmastoteolla Kongressiyksikkö on mukana viemässä eteenpäin Turun tavoitetta hiilineutraalina kaupunkina.

Ohjeissa korostetaan ajoissa etukäteen tehtävää suunnittelua ja valintoja, joiden avulla jätteen määrä minimoidaan, jaettavan materiaalin määrä harkitaan tarkkaan ja viestinnässä siirrytään täysin sähköisiin järjestelmiin.

- Kongressit mielletään usein luksusluokan tapahtumiksi, joissa on mittavat budjetit. Maailma on kuitenkin muuttunut ja monissa kansainvälisissä järjestökongresseissa on jo tiukat kriteerit, joiden mukaan kokousta ei esimerkiksi enää voi viedä luksusluokan lomakeskukseen, toteaa kongressipäällikkö Sari Ruusumo.

Suunnitelmallisia valintoja ja viestintää

Suurin nouseva ryhmä Turussa järjestettäviä kongresseja ovat luonnontieteet, joiden isännät ovat tarkkoja valittavien palveluiden ja tuotteiden suhteen. Turussa on jo järjestetty muun muassa täysin vegaanisia kongressi-illallisia ja kasvisruuan osuus nousee kaikessa ruokailussa. Myöskään lahjoja ei kongressiosallistujille anneta entiseen malliin ja osa järjestäjistä osoittaa lahjarahat paikalliseen hyväntekeväisyystarkoitukseen. Lisäksi materiaalit ovat jaossa ainoastaan niitä haluaville.

Vihreän kongressin toteutus on suunnitelmallista valintojen tekemistä ja viestintää. Kestävän kehityksen tavoitteista kerrotaan yrityksille, joilta palveluja kongressiin ostetaan. Valinnat ja toteutustavat kerrotaan edelleen kongressiin osallistujille.

- Jos esimerkiksi delegaattikassit on valmistettu paikallisena käsityönä Turun kaupungin Työkeskuksessa, siitäkin on hyvä kertoa osallistujille, muistuttaa Ruusumo.

Paikalliset kokemukset valtteina järjestelyissä

Kansainväliset kongressivieraat haluavat kokea paikallisen, suomalaisen ja turkulaisen kongressin. Talviseen aikaan turkulaiset kulttuuritalot nousevat tärkeään rooliin, myös museoissa ja Turun linnassa voi kokea moderneja elämyksiä. Saaristo on kesäaikaan ollut takuuvarma paikka iltajuhlille, samoin Aurajoen rannoilla ja Ruissalossa sijaitsevat juhlatalot, joista on suora yhteys luontoon.

- Historiallisen keskustan opastettuja kävelykierroksia on tehty jopa 15 kielellä, ja onpa toteutettu myös juoksulenkkejä turkulaisen tutkijan omiin ydinkeskustan lempimaisemiin, kertoo Ruusumo.
 
Turun kaupungin ja Visit Turun Kongressiyksikkö (kv. Turku Convention Bureau) palvelee maksutta kongressien järjestäjiä, jotka haluavat tuoda oman alansa kansainvälisen, tieteellisen kongressin Turkuun. Kongressiyksikön palvelut keskittyvät hakuprosessiin, suunnitteluun ja palveluiden kilpailutuk-seen sekä markkinointitukeen. Kongresseja toteuttavia asiantuntijoita palvelee Kongressikaupunki Turun 16 yhteistyöyrityksen verkosto, jolla on yhteensä 42 kokoustaloa, juhlasalia ja hotellia.

Ohjeita kestävän kehityksen mukaisia kokouksia ja kongresseja järjestäville
 
Lisätietoja: Kongressipäällikkö Sari Ruusumo, p. 050 559 0607