Historiallisen mittava neljän hotellin urakka on vahvistanut Turun vetovoimaa vapaa-ajan matkakohteena sekä kokous- ja kongressikaupunkina. Hotelleista jokainen palvelee vieraita persoonallisella tavallaan, mutta yhteisenä tavoitteena on tarjota asiakkaille oivaltavia palveluja ja myönteisiä elämyksiä.

Turun Osuuskaupan Original Sokos Hotel Kupittaa oli vasta monttu rautatieaseman kupeessa, mutta Tuija Suominen-Åkerlund halusi tietää, missä on pääsisäänkäynti. Kun tuleva oven paikka oli selvillä, hän lähti kävelemään Turun Tuomiokirkolle varmistaakseen, että hotelli todella on kävelyetäisyydellä keskustasta. Matkailu- ja ravitsemistoimialan kehitysjohtaja olisi voinut tyytyä mittailemaan etäisyyttä kartalta, mutta taival kertoo omistautumisesta ja eläytymisestä asiakkaan kokemukseen.
 
- Olipa suunnitteilla mikä tahansa hotellin ratkaisu tai palvelu, teimme suunnitelmia ja päätöksiä asiakkaan hattu päässä, Suominen-Åkerlund kuvailee työryhmänsä asennetta.
 
Nyt Original Sokos Hotel Kupittaa on valmis. Samoin Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone, Original Sokos Hotel Wiklund sekä Radisson Blu Marina Palace Hotel, jonka uudistus kokous- ja juhlakerroksineen oli ensimmäinen vaihe Turun Osuuskaupan historiallisen mittavassa hotelliverkostohankkeessa. Viisi vuotta ja sata miljoonaa euroa antavat suuntaa suururakan mittakaavasta.

- Olihan se poikkeuksellista ja hyvin erikoista, että hotelleja suunniteltiin ja toteutettiin osittain samaan aikaan, Suominen-Åkerlund toteaa kuitenkin hymyillen.
Vaikka oli hektistä, yhtenäinen ajoitus toisaalta terävöitti ja auttoi meitä kirkastamaan kullekin hotellille oman, uniikin identiteetin vahvuuksineen.
 Hotelliurakan tavoitteena oli vahvistaa Turun vetovoimaa vapaa-ajan matkakohteena sekä kokous- ja kongressikaupunkina. Huolellinen taustatyö vahvisti kysyntää olevan.
 
- Majoitusala on seurannaiselinkeino eli meitä tarvitaan, kun muilla aloilla tapahtuu – olipa se sitten työmatkailua tai vapaa-aikaa. Halusimme osaltamme turvata Turkuun riittävän majoituskapasiteetin ja niin, että tarjonta olisi mahdollisimman monipuolista ja vetovoimaista.

Aidosti mukana kaupungin sykkeessä

Tuija Suominen-Åkerlundilla on vuosien kokemus vastuutehtävistä majoitusalalla, mutta Turun Osuuskaupan hotelliverkostohankkeeseen hän ammensi paljon ideoita myös kokemuksistaan asiakkaana. Toimialan koko työryhmä teki samoin, sillä lopulta hyvin yksinkertaiset ja pienet asiat takaavat hotellivieraille myönteisen elämyksen.
 
- Aikanaan matkustin työssäni jopa sata päivää vuodessa. Silloin huomasin, että jos hotellin tilat on suunniteltu pelkästään yöpyjille, kiireinen työmatkalainen ei välttämättä näe tai koe kaupungista juuri mitään. Mutta jos hotellin ravintolassa viihtyvät myös paikalliset, vieraat kokevat vaivatta aitoa ja elävää tunnelmaa.
 
Turun Osuuskaupan hotellit palveluineen on tarkoitettu sekä paikallisille että matkailijoille. Inspiraatiota Turkuun haettiin eri puolilta Eurooppaa. Vierailukohteita peilattiin suunnitteilla olleisiin hotelleihin, mutta hyviä ideoita ei kopioitu sellaisenaan.
 
- Halusimme hotelleistamme visuaalisesti ja elämyksellisesti mielenkiintoisia unohtamatta toiminnallisuutta.
 
Suominen-Åkerlund mainitsee toiminnallisena esimerkkinä hotellihuoneen valaistuksen, joka on mietittävä vieraan näkövinkkelistä ihan loppuun asti – asiakasta ei jätetä polulla puolitiehen.
 
- Monipuolisten valaistusvaihtoehtojen tarjoaminen on tärkeää viihtyvyyden ja tunnelman takia, mutta niistä ei ole iloa, jos valaistuksen ohjaus on liian monimutkainen tai vaikeaselkoinen.

Jokaisella hotellilla on tarinansa ja identiteettinsä

Kun Turun Osuuskaupan hotelleja alettiin uusia ja rakentaa, jokaiselle hahmoteltiin suunnittelua helpottavat persoonallisuudet. Alkujaan Ilmari Ahosen ja Erik Bryggmanin 1920-luvulla suunnitteleman Turun Seurahuoneen ajatellaan tänään olevan ”Lempihotellisi Turussa” – kuin jännittävä kummitäti, jonka luokse on aina ihana tulla. Original Sokos Hotel Wiklund on puolestaan “Mun paras kaveri Turus” ja Original Sokos Hotel Kupittaa alueen sykkivä sydän, “Kupittaa United”. Radisson Blu Marina Palace Hotel lupaa olevansa kaupungin tyylikkäin kokous- ja juhlahotelli, jossa on ”Lupa nauttia – License to thrill”.

- Jokaisella hotellilla on identiteettinsä ja tarinansa, jotka hengittävät ympäröivää miljöötä, historiaa ja tunnelmaa, Suominen-Åkerlund kertoo.

Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone on Suomen vanhimpia hotelleja, mutta kaikkea muuta kuin museo. Urbaani, eläväinen ja iloisen kepeä boutique-hotelli palvelee kaupungin sykkeessä. Paikallista ruokakulttuuria juhlistavan ravintola Gunnarin tyylikkään rento meininki saa huoletta jatkua hotellin aulatiloihin.

- Aula on viihtyisä paussipaikka, johon voi pysähtyä istuskelemaan muutkin kuin hotellin vieraat.

Ymmärrys matkailijan tarpeista näkyy ja tuntuu myös Seurahuoneen saunaosastoilla, joissa molemmissa on virkistävät kylmäsuihkut sekä naisille jalkakylvyt.

- Kaikki eivät halua mennä saunaan, mutta haluavat silti helliä kehoaan istuttuaan tai seisottuaan jalkojen päällä koko päivän. Tunne on tuttu työmatkoiltani, Suominen-Åkerlund hymyilee.

Mahdollisuus rentoutumiseen ja rauhoittumiseen halutaan tarjota myös Original Sokos Hotel Wiklundissa, vaikka hotelli sijaitsee keskellä kaupungin vilinää.

- Wiklund on viihtymiskeskus torin laidalla. Se sisältää itsessään jo paljon erilaisia ja kivoja ärsykkeitä, joten totesimme, että asiakas tarvitsee myös rauhallisen pesän. Siksi huoneet sisustettiin hyvin seesteisiksi. Erikoisuutena on mahdollisuus yhdistää kolme huonetta yhdeksi perheen tai ryhmän käyttöön.

Kattoterasseilta upean urbaanit näkymät

Tavaratalon yhteyteen uudistetun Original Sokos Hotel Wiklundin haluttiin tuovan kaupunkikeskustan takaisin Turkuun. Ajatus elävästä ja aidosta kaupunkikulttuurista toteutuu etenkin Walo Rooftop Barissa, jossa myös turkulaiset viihtyvät ja käyvät esittelemässä maisemia vierailleen.

- Turku on kukkuloille rakennettu kaupunki, mikä avautuu upeasti sekä Walon että Kuppiksen kattoterassilla.

Kuppis Rooftop Bar avaa näkymät kaupungin ylle Original Sokos Hotel Kupittaan yhdeksännessä kerroksessa. Siellä ovat myös saunat ja kuntosali urbaanein näkymin.

- Hotellin erityispiirre on sijainti moottoritien vieressä Kupittaan rautatieasemalla. Sisään pääsee suoraan junasta, ja alakerrassa on parkkihalli autoille.

Sijainti ja saavutettavuus heijastuvat teemana huoneisiin asti. Karttatapetin QR-koodien avulla vierailijat voivat saada lisätietoa Turun nähtävyyksistä.

- Hotellissa on paljon huoneita, joissa voi helposti yöpyä kolmekin aikuista, mikä palvelee Kupittaan alueella vierailevia ryhmiä – perheitä, urheilujoukkueita tai kaveriporukoita.

Original Sokos Hotel Kupittaa toi kaivatun majoituskohteen alueelle, joka on korkeakoulujen, tutkimuslaitosten, terveyspalveluiden, liike-elämän ja innovaatioyritysten keskittymä.

- Kokoustiloille ei niinkään ollut tarvetta, sillä Kupittaalla palvelevat muiden muassa vierailu- ja innovaatiokeskus Joki sekä Turun ammattikorkeakoulun kampus, joilla on monipuolinen kattaus moderneja tiloja.

Osaava henkilökunta lunastaa asiakkaan odotukset

Turun Osuuskaupan hotelliverkostohanke jatkuu vielä muutaman vuoden Radisson Blu Marina Palacen laajennushankkeessa. Lisäksi suunnitelmissa on laajennustyöt Wiklundin korttelissa.

- Alkusyksystä saimme hyviä uutisia, kun Wiklundin korttelin kaavahanke sisällytettiin Turun kaupungin kaavoitusohjelmaan. Tulevaisuuden visiomme on, että voimme täydennysrakentamisen kautta laajentaa ja kehittää Wiklund-keskuksen kaupallista toimintaa. Tällä hetkellä pöydällämme on useita erilaisia vaihtoehtoja, mukaan lukien hotellikapasiteetin laajentaminen Wiklundilla. Hankkeen eteenpäin vieminen vaatii asemakaavamuutoksen ja vienee aikaa, suunnitelmat kuitenkin etenevät.

Uusien projektien suunnittelua rohkaisee myönteinen palaute, jota Seurahuoneen, Kupittaan ja Wiklundin asiakkaat ovat antaneet.

- Olen todella iloinen, että hotellivieraat ovat kommentoineet jokaisessa talossa juuri niitä oivalluksia ja palveluja, joita pyrimme miettimään asiakkaan näkökulmasta, Suominen-Åkerlund toteaa painottaen myös henkilökunnan merkitystä.
- Hyvällä suunnittelulla luodaan mahdollisuuksia, mutta hotellin menestyksen ratkaisee lopulta asiakkaita palveleva henkilökunta. On ollut ilo nähdä, miten jokaisessa hotellissamme henkilökunta elää talon tarinaa ja identiteettiä. He lunastavat asiakkaiden odotukset – parhaimmillaan jopa ylittävät.

Teksti: Merja Kallikari
Kuva: Mika Okko