Kesäkuussa julkaistun raportin mukaan Suomi sijoittuu kansainvälisessä kongressimaiden vertailussa sijalle 19 ja säilyttää paikkansa suosituimpien kongressimaiden joukossa. Poikkeuksellisen ja historiallisen köyhän kongressivuoden tilaston kärjessä ovat Singapore, USA ja Belgia.

Union of International Associations (UIA) julkisti kesäkuussa raportin*, johon on koottu vuoden 2020 kansainväliset järjestökongressit maailmalla. UIA on julkaissut tilastoja kongressimaista ja -kaupungeista vuodesta 1960 lähtien. Tuorein raportti on kuitenkin poikkeuksellinen aiempiin vuosiin verrattuna, ja tiedot ovat monesta syystä puutteelliset. Tiedonkeruuta ovat vaikeuttaneet erityisesti irtisanomiset ja lomautukset niin UIA:ssa ja sen jäsenjärjestöissä, joilta tiedot ensisijaisesti kerätään, kuin kokoustaloissakin.

Finland Convention Bureau (FCB) ylläpitää tilastoja Suomessa järjestetyistä kansainvälisistä kokouksista ja niiden osanottajista.

Lue koko uutinen tästä linkistä Business Finlandin sivuilta